Kollega.fi verkkolehti työstä ja hyvinvoinnista

Vilkaisin kirjoitusta vielä kerran. Kyllä. Se oli valmis julkaistavaksi. Minua oli pyydetty katsomaan läpi eräs sivun mittainen blogiteksti ja julkaisemaan se. Olin ensin silmäillyt sen läpi. Sitten luin tarkasti. Huomasin että parista kohtaa puuttui verbi ja lisäsin ne. Muutaman pilkun panin myös paikoilleen. Oikaisin jokusen kirjoitusvirheen. En puuttunut lauserakenteisiin tai jäsentelyyn, koska minusta ne olivat ihan toimivat. Sitten siirsin tekstin verkkosivuille ja jaoin sieltä someen.

Luulin että teksti oli sillä selvä. Mutta sainkin palautetta, että sinne oli jäänyt vielä kaksi kirjoitusvirhettä. Yritä hei olla tarkempi, oli viesti. Okei, hyvä että niistä huomautettiin. En ollut mitenkään hutiloinut, vaan lukenut ihan rauhallisesti tekstiä läpi ja katsonut, että se on kunnossa. Virheitä voi silti jäädä, vaikka olisi kuinka tarkka.

Kauhistuttavat kirjoitusvirheet

Joillekin yksittäiset kirjoitusvirheet ovat kauhistus. Eräs nuori nainen kertoi vaihtaneensa kampaajaa, koska tällä oli mainoksessa virheitä. Yksi lakkasi tilaamasta uutiskirjettä, kun siinä oli kirjoitettu jotain väärin. Kolmas piti sellaista henkilöä tyhmänä, joka ei osannut kirjoittaa virheettömästi.

Oikeakielisyys on tärkeä asia. En vähättele tarkkasilmäisiä henkilöitä, jotka bongaavat kaikki virheet teksteistä. Hehän ovat kullanarvoisia oikolukijoita. Pinnalta siloiteltu teksti ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Pinnan alla saattaa muhia jäsentymätön ja huonosti ilmaistu sanoma, josta ei ota tolkkua, vaikka varsinaisia oikeakielisyysvirheitä tekstissä ei siis ole.

Kannustan tarkastelemaan tekstiä laajemmin ja avarasti. Pinnan hiominen on kirjoitusprosessissa vasta se viimeinen asia. Selkeä kieli kertoo asian ymmärrettävästi. Silloin on käytetty selkeitä lauserakenteita, sopivasti päälauseita ja sivulauseita. Sanat ovat tuttuja. Tekstin sisältö aukeaa kertalukemalla. Sanomattakin on selvää, että pintarakenne on myös kunnossa.

Kielenhuolto muutakin kuin oikeakielisyyttä

Selkeä mieli tuottaa selkeää kieltä. Kun kirkastaa sanottavan ensin itselleen, sen jälkeen voi alkaa tuottaa tekstiä. Kirjoitusprosessiin pitää varata aikaa, koska hyvin harvoin tekstin saa kirjoitettua kerralla valmiiksi.

Kielenhuollosta ajatellaan usein, että se on pelkästään oikeakielisyyttä. Mutta se on niin paljon enemmän. Kieltä huolletaan kirjoittamalla selkeästi ja ymmärrettävästi. Mietitään kohderyhmää, kenelle kirjoitetaan, ja halutaan palvella lukijaa. Minkälaiset ilmaisut sopivat kontekstiin? Millaisia sanoja valitaan? Miten teksti jäsennetään?

Lukijan palvelemista on toki myös virheetön teksti. Sitä en kiellä. Harmittaa vaan, jos virheiden metsästäminen on päätarkoitus.

Jos teksti on hyvin muotoiltu, se kestää kyllä pari lyöntivirhettä. Ne eivät kaada kokonaisuutta. Jos lukija jää jumittamaan näihin kahteen stipluun, hän voi miettiä, miksi näin on. Onko meidät koulussa opetettu tarkkailemaan pelkkää oikeinkirjoitusta?

Palautetta minulle saa tietenkin antaa. Tässä kyseisessä blogitekstissä pysyttelin pohjatekstissä, koska se oli minusta hyvä. Jos halutaan, että muotoilen tekstin kokonaan uusiksi, siitä pitää mainita ja siihen pitää varata aikaa. Blogitekstit saavat muutoinkin olla hiukan rosoisia, koska niitä luetaan nopeasti. Jos kirjoitetaan painettuun lehteen syvällistä journalistista juttua, sen kieleen pitää kiinnittää luonnollisesti paljon enemmän huomiota. Ja onhan silloin asialla usein ammattikirjoittaja.

Elämäänkin kannattaa suhtautua lempeästi. Virheet kuuluvat mukaan, eikä jokaisesta kannata nostaa kauheaa äläkkää.

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho pitää kieliaiheista blogia Elämänpuu. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (suomen kieli) ja HSO-sihteeri.
Lue lisää: https://elamanpuu.blog/.

Lue myös Metsäahon aiemmin julkaistut kolumnit Piinaava puhe, Sanon viimeisen sanan, Mikä ravintolalle nimeksi? ja Kukin kiittää tyylillään.

Jos pidit jutusta, klikkaa tykkää-nappia ja jaa artikkeli eteenpäin kavereillesi.